Suomi on kauneutta. Sinistä ja valkoista. Järviä ja metsää. Tunteita. Suomi on sitä, että pidetään toisista huolta. Yhdessä.

Lahjoitimme Suomelle meidän tokmannilaisten tekemää vapaaehtoistyötä juhlavuoden 2017 aikana. Teimme sen siksi, että Suomi ansaitsee sen. Tokmannin vapaaehtoistyöhanke oli osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

 

Tarinoita ja kokemuksia meidän tokmannilaisten tekemästä vapaaehtoistyöstä on esillä tällä sivulla ja sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #tokmanni365.

Vapaaehtoiseksi me tokmannilaiset saimme mahdollisuuden hakeutua esimerkiksi

Ruoka-avun jakotilaisuuteen

Senioreiden jumppakerhoon

Koululaisten ulkoilupäivään

Eläinhoitolaan

Vaikka mihin muuhun

Tarinoita ja kokemuksia

Millaista on ollut tehdä vapaaehtoistyötä satavuotiaassa Suomessa? Missä me tokmannilaiset olemme kohdanneet apua tarvitsevia?

Tutustu kokemuksiimme vapaaehtoistyöstä. Päivitämme tarinoita säännöllisesti.

Heli Salonen

osastovastaava

"Tein oman, työnantajan mahdollistaman vapaaehtoispäivän Turun Hopessa. Yhdistys tekee uskomattoman hienoa ja tärkeää työtä vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi.

Avaa kokemus

Jaana Liimatta

myymäläpäällikkö, Tokmanni Tampere, Lielahti

"Ensinnäkin, iso kiitos Tokmannille tästä mahdollisuudesta ja upeasta projektista, jossa saimme olla mukana. Minulle oli heti selvää, että haluan osallistua. Ajatus olikin ensin lähteä Pirkanmaan vammaistyön kesäleirille, jossa oma äitini on ollut mukana yhtenä vapaaehtoisena jo muutaman vuoden. Minulle kuitenkin avautui mielestäni vielä parempi mahdollisuus, ja näin saisin olla myös oman tyttäreni näyttöpäivässä mukana auttamassa. Tyttäreni opiskelee viimeistä vuotta Varalan Urheiluopistolla ja erikoistuu soveltavaan liikuntaan. Hänen tapahtumanäyttönsä oli Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävä Liikuntamaa-tapahtuma. Tapahtuma järjestettiin samaan aikaan apuvälinemessujen kanssa. Tyttäreni vastasi Liikuntamaan puolella opiskelijoiden tehtävistä ja heidän ohjauksesta. Kysyinkin Tokmannilta, voinko olla mukana auttamassa osana Tokmannin Suomi 100 -vapaaehtoistyöhanketta, ja sopihan se. Minun tehtäväni oli olla narikassa ja ottaa vastaan eri koulujen oppilaat ja opettajat, auttaa heidät narikkaan ja ottaa vastaan vaatteet, kertoa heille kierroksesta ja kierroksella tehtävästä visasta. Lapset olivat pääsääntöisesti erityiskoulujen oppilaita. Koen olevani etuoikeutettu, että sain nähdä ja kokea tämän päivän ja olla mukana auttamassa sekä tekemässä hyväntekeväisyyttä.

Avaa kokemus

Pipsa Koskinen

kassamyyjä

"Vietin päivän Kuuselakeskuksen vanhusten seurassa pelaillen, askarrellen ja jutustellen. Päivä oli hyvää vastapainoa kiireiselle ja hektiselle työpäivälle. Ihanan rentouttava kokemus!

Avaa kokemus

Leena, Tiina, Laura, Maritta, Kristiina, Emmi, Riikka ja Marjo

Tuuloksen Tokmannin henkilökunta

"Kun Tokmannilla kyseltiin halukkuutta osallistua Suomi 100 -hankkeeseen, ehdotin henkilökuntaa osallistumaan tapahtumaan usean henkilön voimin. Päätimme yhdessä, että osallistumme hankkeeseen tekemällä hyväntekeväisyyttä vanhusten parissa. Niinpä kahdeksan innokasta osallistujaa jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä suuntasi Hämeenlinnan Evolle, jossa sijaitsee 20 asukkaan hoivakoti Saarnikoti, toinen hoivakoti Koivukotoon Hauholle.

Avaa kokemus

Miira Eeli

kassamyyjä

"Olin 28.10. Oriveden liikuntahallilla 05-poikien salibandyturnauksessa kahviotyössä. Päivä alkoi puoli kymmenen aikaan, kun pääsime liikuntahallille keittämään kahvia ja laittamaan vitriiniin pelaajien vanhempien leipomia herkkuja, sämpylöitä ja pizzoja sekä limsat, pillimehut ja hedelmät. Asiakkaita olikin ihan alusta asti tasaiseen tahtiin, ja siinähän se päivä vierähti iltaan nopeasti. Kyllä ammattimainen myyntityö tokmannilaiselta onnistuu. =) Seitsemän jälkeen illalla päästiin lähtemään kotiin, ja pelaajat ja vanhemmat kiittelivät kovasti, että oli apu todella tarpeen! Hymyn huulille toi myös se, että 'meidän pojat' voittivat molemmat pelinsä! :)

Avaa kokemus

Sanna Viita

myymäläpäällikkö, Tuusula, Hyrylä

"Vapaaehtoistyöni kohteeksi Tokmanni Suomi 100 -vapaaehtoistyöhankkeessa valikoitui päihdetyö. 2 000 000 suomalaisella on jokin suhde päihderiippuvuuteen. Hän voi olla itse päihderiippuvainen tai se voi olla jompikumpi esimerkiksi vanhemmista, puoliso, sisarus, lapsi, ystävä tai työtoveri. Vietin päiväni vapaaehtoistyössä Rehappi-nimisessä paikassa Rymättylässä perjantaina syyskuun puolivälissä. Tämän perjantaipäivän lisäksi olin siellä ystäväni läheisviikonlopussa.

Avaa kokemus

Niina Kaski

myymäläpäällikkö, Tokmanni Sastamala

"Osallistuin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin järjestämään Koko Satakunta Leikkii! -päivään vapaaehtoisena. Olin mukana päivän suunnittelussa ja varsinaisena tapahtumapäivänä 6. toukokuuta.

Avaa kokemus

Juuret Suomessa, sydän Suomessa.

Tokmannin juuret ovat Kainuussa, Itä-Suomessa, Satakunnassa, Kymenlaaksossa, Uudellamaalla ja Hämeessä sekä Oulun seudulla toimineissa yrittäjävetoisissa halpakaupoissa, joista vanhimmat ovat 1970-luvulta.

Useista suomalaisista perheyrityksistä yhdeksi menestystarinaksi kasvanut Tokmanni palvelee asiakkaitaan jo noin 120 suomalaispaikkakunnalla noin 3 200 ihmisen voimin. Myymälöitä Tokmannilla on jo yli 170 eri puolilla Suomea. Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskus sijaitsee Mäntsälässä.

Asiakkailleen Tokmanni tarjoaa monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan.