Suomi on kauneutta. Sinistä ja valkoista. Järviä ja metsää. Tunteita. Suomi on sitä, että pidetään toisista huolta. Yhdessä.

Lahjoitimme Suomelle meidän tokmannilaisten tekemää vapaaehtoistyötä juhlavuoden 2017 aikana. Teimme sen siksi, että Suomi ansaitsee sen. Tokmannin vapaaehtoistyöhanke oli osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

 

Tarinoita ja kokemuksia meidän tokmannilaisten tekemästä vapaaehtoistyöstä on esillä tällä sivulla ja sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #tokmanni365.

Vapaaehtoiseksi me tokmannilaiset saimme mahdollisuuden hakeutua esimerkiksi

Ruoka-avun jakotilaisuuteen

Senioreiden jumppakerhoon

Koululaisten ulkoilupäivään

Eläinhoitolaan

Vaikka mihin muuhun

Tarinoita ja kokemuksia

Millaista on ollut tehdä vapaaehtoistyötä satavuotiaassa Suomessa? Missä me tokmannilaiset olemme kohdanneet apua tarvitsevia?

Tutustu kokemuksiimme vapaaehtoistyöstä. Päivitämme tarinoita säännöllisesti.

Kirsi Myllynen

kassamyyjä

"Tein vapaaehtoistyötä Helatorstaina 25.5. Heinolan Iskun Uinnin kansallisissa uintikisoissa. Mukana uinneissa oli 70 uimaria ja startteja oli yhteensä 450. Kisat järjestetään ajanottoa lukuunottamatta talkoovoimin. Aloitimme jo edellisenä iltana arpajaisvoittojen merkkaamisella ja uima-allasalueen paikkojen valmistelulla. Kisapäivän aamuna aloitettiin kahvion leivonnaisten esillelaitolla ja sämpylöiden täytöllä ja aamupäivällä halli olikin jo täynnä uimareita ja heidän huoltojoukkojaan. Kisan aikana huolehdin tulospalvelusta, eli pidin lähtölistat ja tuloslistat ajantasalla ja esillä. Päivä oli täynnä tekemistä ja monenlaista järjestelemistä. Innokkaiden vapaaehtoisten voimin onnistuimme kuitenkin hyvin ja kisat etenivät aikataulun mukaan. Päivä oli antoisa ja oli mukava nähdä ja kokea nuorten uimareiden riemua onnistuneissa suorituksissa.

Avaa kokemus

Maarit Ruotsalainen

huolinta-assistentti

"Pääsin vapaaehtoistyöpäivänäni tutustumaan Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen löytöeläintalon arkeen. Kokemuksena päivä oli mielenkiintoinen. Koen, että hoitajat talolla tekevät todella tärkeää työtä. Minusta oli hienoa olla mukana tekemässä hyvää eläinten parissa tämän mahdollisuuden kautta.

Avaa kokemus

Juuret Suomessa, sydän Suomessa.

Tokmannin juuret ovat Kainuussa, Itä-Suomessa, Satakunnassa, Kymenlaaksossa, Uudellamaalla ja Hämeessä sekä Oulun seudulla toimineissa yrittäjävetoisissa halpakaupoissa, joista vanhimmat ovat 1970-luvulta.

Useista suomalaisista perheyrityksistä yhdeksi menestystarinaksi kasvanut Tokmanni palvelee asiakkaitaan jo noin 120 suomalaispaikkakunnalla noin 3 200 ihmisen voimin. Myymälöitä Tokmannilla on jo yli 170 eri puolilla Suomea. Tokmannin hallinto- ja logistiikkakeskus sijaitsee Mäntsälässä.

Asiakkailleen Tokmanni tarjoaa monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan.